Uutiset

Ennusmerkkejä moneen lähtöön

Kun tulevaisuus vaikuttaa epävarmalta, ihmiset turvautuvat herkästi erilaisiin ennusmerkkeihin. Näin on laita myös Yhdysvaltain presidentinvaalissa, jonka useimmat amerikkalaiset myöntävät olevan yhtä aikaa äärimmäisen tasaisen ja maan tulevan kohtalon kannalta poikkeuksellisen merkittävän.

Washingtonilaisessa kadunkulmassa tapaamani John Kerryn vaalityöntekijä kertoi tavanneensa torstaina naishenkilön, joka oli sanonut olevansa selvänäkijä ja tietävänsä, että Kerry voittaa tiistain vaalin suoranaisella äänivyöryllä. - En tiedä, oliko hän oikeasti selvänäkijä vai ei, mutta vakavissaan hän selvästikin oli, mies pyöritteli päätään.

Uutistoimisto Reuters julkaisi puolestaan lauantaina haastattelun, jossa astrologi päätteli Kerryn niin ikään voittavan - tällä kertaa tähtien asennon perusteella, koska George W. Bushille tärkeät konstellaatiot ovat kuulemma pahasti heikkenemässä.

Taikauskoisia ovat tunnetusti myös urheilufanit, ja siksi Yhdysvalloissa onkin viime päivinä käyty kiivasta keskustelua siitä, minkälainen ennusmerkki on se, että Kerryn kotikaupungin Bostonin baseball-joukkue Red Sox onnistui tällä viikolla voittamaan Yhdysvaltain baseball-mestaruuden suoraan neljässä finaaliottelussa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Red Sox ei nimittäin ole Yhdysvaltain urheiluhistorian kansanperinteessä mikä tahansa joukkue. Kun Red Sox edellisen kerran voitti mestaruuden, elettiin vuotta 1918 ja Euroopassa lopeteltiin ensimmäistä maailmansotaa. Yhdysvaltain urheilupiireissä Red Soxista ehtikin viimeisten 86 vuoden aikana kasvaa täydellisen epäonnen vertauskuva: joukkue, jonka katsottiin kärsivän suoranaisesta kirouksesta.

Kun tuo kirous nyt kaikkosi viikkoa ennen Bostonin oman pojan John Kerryn vaalipäivää, kysymys kuuluu, onko se Kerryn kannalta hyvä vai huono merkki - yhdessä sen tosiasian kanssa, että myös amerikkalaisen jalkapallon Yhdysvaltain mestaruutta pitää viime kevättalvelta hallussaan niin ikään Kerryn kotikulmilta oleva New England Patriots. Tulkintoja on tietystikin kaksi: toisten mielestä Kerrykin tulee nyt totta kai voittamaan, toisten mielestä Bostonin seutu on jo kaiken onnensa tämän vuoden osalta saanut.

Amerikkalaisen jalkapallon maailmasta kuulemma kuitenkin löytyy taikauskoisille paras vaalimenestysmittari: viimeisten 80 vuoden aikana istuva presidentti on voittanut, jos pääkaupungin joukkue Washington Redskins voittaa viimeisen ottelunsa ennen vaalipäivää, ja hävinnyt jos Redskins häviää. Tänä vuonna Redskins pelaa viimeisen ottelunsa tänään sunnuntaina kotikentällään Green Bay Packersiä vastaan.

Eli ehkä suomalaistenkin kannattaa tarkistaa tänä vuonna internetistä tuon Suomen aikaa noin puoleenyöhön mennessä selviävän ottelun tulos: Packersin voitto tietäisi siis Kerrylle ja Redskinsin voitto Bushille menestystä. Tai uskokoon ainakin niin ken tahtoo.

PIRKKA KIVENHEIMO