Talous

Pohjola panostaa varainhoitoon

PEKKA HAKANEN

Kuilun partaalta elävien kirjoihin nousseen vakuutusyhtiö Pohjolan toimitusjohtaja Eero Heliövaara selitys muutokselle on yksinkertainen.

- Meidän piti saada kulut kuriin ja siinä mielestäni olemme onnistuneet, Heliövaara sanoo.

Kulukuurin myötä henkilöstön määrä on pudonnut parissa vuodessa viidellä sadalla. Heliövaara kuitenkin korostaa, että ketään ei ole irtisanottu. Tehostamisen myötä Pohjolan toiminnan kivijalka vahinkovakuutus tekee jo positiivista tulosta ilman vakuutusyhtiölle tärkeitä sijoitustoiminnan tuottojakin.

Heliövaara sanookin, että vahinkovakuutus on jo hyvässä kuosissa. Nyt Pohjolassa keskeisenä kehityskohteena on varainhoito, josta on tarkoitus rakentaa yhtiön toinen tukijalka.

Uutena asia Pohjola on lanseerannut oman pankkikortin, mitä Heliövaara pitää erittäin tärkeänä asiana. Toimitusjohtajan visioissa Pohjola on täyden palvelun palvelulaitos, josta asiakas saa kaikki tarvitsemansa pankki- ja vakuutuspalvelut.

Pankkiasioissa Pohjola on tehnyt yhteistyötä säästöpankkien kanssa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhteistyön näkyvin osa on pääkaupunkiseudulla toimiva säästöpankki Nooa, josta Pohjola omistaa neljänneksen.

Reilun vuoden toimineella Nooalla on tällä hetkellä noin 9000 asiakasta.

Moni pitää Nooan tahtia hitaana, mutta Heliövaaran mukaan pankki on edennyt suunnitellun aikataulun mukaan.

Konservatiivisessa pankkimaailmassa muutokset ovat yleensä hitaita.

Conventumissa paljon hyvääkin

Heliövaara ei suostu vieläkään pitämään investointipankki Conventumin ostoa vikatikkinä. Hän myöntää, että he arvioivat epäonnistuivat Conventumin teknologiayhtiöistä koostuvan sijoitussalkun arvon väärin. Conventumin sijoitusten arvo oli jo ennen Pohjola-kauppaa kutistunut murto-osaan ja Pohjolassa arvioitiin suurimman kurssipudotuksen jo tapahtuneen.

Toisin kuitenkin kävi. Heliövaara kuitenkin muistuttaa, että kuka olisi osannut etukäteen arvata esimerkiksi World Trade Centerin kaksoistornien romahtamisen. Ympäröivän maailman muutos iskikin lujasti Conventumiin.

Heliövaara uskoo, että Conventumin ostolla Pohjola sai uutta puhtia varainhoitonsa kehittämiseen. Esimerkiksi Pohjolan sijoitusrahastot ovat kasvaneet mukavasti viime vuosina.

Verouudistus vaatii muutoksia

Heliövaara on ollut huolissaan omistajan asemasta Suomessa. Hänen mielestään asia koskee niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin sijoittajia. Olennainen asia nimittäin on, kuinka Suomesta tehdään kiinnostava sijoituskohde.

Hän ihmetteleekin, miksi poliitikot eivät ota kuuleviin korviinsa elinkeinoelämän ehdotuksia.

- Suhde on ollut viime vuosina varsin etäinen, mikä on valitettavaa, Heliövaara toteaa.

Esimerkiksi osinkotulojen verotuksen kiristäminen heikentää Heliövaaran mukaan Suomen houkuttelevuutta sijoituskohteena. Hän kuitenkin uskoo, että asiaan palataan vielä.

- Juna on jo mennyt, mutta luulen että junassa on peruutusvaihde, Heliövaara uskoo.