Vanha Suurtori
voi olla painajainen
RAISA KORKKI
Pyörätuolilla liikkuvan hankalimmat paikat Turussa ovat Vanha Suurtori ja Kauppatori, joiden kiveykset estävät kulkemisen tehokkaasti. Näin listaa kaupungin esteettömyysasiamies Heikki Haulisto .
Hän muistuttaa, että pyörätuolilla liikkuvat eivät ole ongelman kanssa yksin. Myös lastenvaunujen ja rollaattorien kulku on muhkuraisella pinnalla vähintäänkin töksähtelevää.
- Vanhalta Suurtorilta julistetaan joulurauha. On paradoksaalista, että osa kaupunkilaisista ei pääse torille lainkaan.
- Kiveys on muka keskiaikainen. Keskiajalla torin pinnassa olisi kyllä ollut savi, Haulisto toteaa.
Kauppatoria päällystettäessä Haulisto kehottaa ottamaan oppia Tampereesta. Hän kehuu Tampereen keskustoria tyylikkään ja fiksun näköiseksi sekä täysin esteettömäksi.
Torille on jätetty myös vanhaa mukulakiveä museaalisista syistä, mutta se ei estä torilla liikkumista.
Turun kaupungin rakennustarkastaja Reima Ojala kertoo, että kaupungin uudistustöitä suunniteltaessa pitäisi aina neuvotella eri osapuolien kanssa ajoissa. Silloin voidaan ottaa huomioon osapuolten kannat, kuten esimerkiksi esteettömyys ja maakuntamuseon näkökulma.
Tie tyssää vesiuraan
Liikuntavammaiselle aiheuttavat ongelmia myös monet muut asiat, joita terveillä jaloillaan kävelevä ei edes huomaa. Heikki Haulisto kertoo, että esimerkiksi keskustan kauppaan saattaa johtaa hieno pyörätuoliluiska, mutta naapurikauppa on asettanut sen eteen oman mainosständinsä.
Myös jalkakäytävän poikki kulkeva vesiura saattaa keskeyttää pyörätuolilla liikkuvan tien.
Hauliston mukaan esteettömyysasiat ovat Turussa huonolla mallilla, jos verrataan esimerkiksi Helsinkiin. Toukokuun alussa kaupungin esteettömyysasiamieheksi palkattu Haulisto sanoo kuitenkin, että Turun virkamiehet ovat tulleet asialle vastaanottavaisemmiksi.
Osoituksena tästä on esimerkiksi esteettömyysasiamiehen valinta. Vastaava vakanssi on tähän mennessä vain yhdessä toisessa kunnassa, joka on Joensuu. Lisäksi Turku on nimennyt liikkumisesteettömyysohjelmaa valmistelevan työryhmän.
Turun kaupungin ympäristö- ja kaavoitusvirasto järjesti torstaina aihetta käsittelevän seminaarin, joka oli tarkoitettu kaupungin oman hallinnon edustajille sekä kaupunkilaisille.
Reima Ojalan mukaan kaupunki pyrkii huomioimaan esimerkiksi liikunta-, kuulo- ja näkövammaiset mahdollisimman hyvin uutta rakentaessaan tai vanhaa korjatessaan.
Hän kertoo, että erityisesti Arkenissa ja yliopistonmäellä on päästy hyviin tuloksiin.
- Kadut, jalkakäytävät, puistot, julkiset rakennukset, asuinrakennukset ja työtilat pitäisi kaikki rakentaa esteettömästi, Ojala luettelee.
Vanhat rakennukset aiheuttavat kuitenkin ongelmia.
- Turussa on paljon vanhoja rakennuksia, joita rakennettaessa ei osattu ajatella helppokulkuisuutta. Kun niitä korjataan, saattaa tulla ristiriitoja esimerkiksi maakuntamuseon kanssa. Esimerkiksi huomaamattoman luiskan rakentaminen voi olla haastava ja vaativa tehtävä, Ojala huomauttaa.
Heikki Haulisto muistuttaa, että esteettömyys ei tarkoita pelkästään liikuntaesteisten huomioimista.
- Esimerkiksi konserttitalossa, jossa esteettömyysseminaari pidettiin, ei ole induktiosilmukkaa.
Kuulovammaisia auttavat induktiosilmukat puuttuvat myös oikeustalon käräjäsaleista, useista Turun kaupungin palvelupisteistä sekä kokoustiloista.