Kokoomus ja Sdp eivät pidä sinipunaa vielä itsestään selvänä
HANNU MIETTUNEN
Turun kunnallisvaalien voittajiksi nousseet kokoomus ja Sdp eivät pidä itsestään selvänä, että niiden keskinäinen yhteistyö jatkuu vaalien jälkeenkin.
- Kaikkien kanssa neuvotellaan, vakuuttaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell (kok). Samoilla linjoilla on puolueen kunnallissihteeri Pasi Vänttinen .
- Ei meillä ole mitään demareita vastaan, eikä vihreitä tai keskustaa tai ketään muutakaan, Vänttinen korostaa.
Yhtä varovaista on kommentointi Sdp:n leirissä.
- Budjetin teosta saa varmaan vähän osviittaa tulevasta, arvelee Seppo Lehtinen (sd).
- Asiaa on ehkä liian aikaista kommentoida, vastaa puolestaan Mia Ilola (sd).
Hän itse sanoo kuitenkin toivovansa, että viime keväänä alkanut sinipunayhteistyö jatkuisi.
- Siitä on ollut hyviä kokemuksia, Ilola arvioi.
"Vaalitulos luottamuslause"
Puolueet pitävät yhteensä kahden paikan vaalivoittoaan myös äänestäjien tuenilmauksena yhteistyölleen.
- Mitä muuta se voisi olla, Lehtinen kysyy.
Kokoomus ja demarit ovat väkisinkin kiinni toisissaan ainakin niin kauan, kun kaupungin keskeisimmät johtovirat ovat auki. Hakuaika kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajan tehtäviin päättyy keskiviikkona.
Puolueet ovat sopineet valitsevansa kaupunginjohtajaksi kokoomuslaisen ja apulaiskaupunginjohtajiksi kaksi demaria. Käytännössä vastapuolella on veto-oikeus henkilöihin.
Kisaan voi periaatteessa ilmoittautua vielä hakuajan päätyttyäkin. Valtuusto lyö valinnat lukkoon näillä näkymin joulukuussa.
- Minusta olisi parempi, että valituksi tulisi joku virkaa hakenut, Seppo Lehtinen sanoo.
Randell sanoo yhtyvänsä näkemykseen, mutta muistuttaa, ettei asia ole pelkästään turkulaisten käsissä.
- Laki on tällainen, hän sanoo.
Vihreät toivoisivat mukaan
Turun kunnallisvaalien kolmas voittaja vihreät on purnannut kokoomuksen ja demarien sopupelistä jo pitemmän aikaa.
- Meistä kuulostaa tietenkin mukavalta, jos he eivät pidä nykyisen yhteistyönsä jatkumista automaattisena. Jos täällä pystyttäisiin hoitamaan asioita niin, että kaikki voisivat osallistua, sanoo vihreiden Katri Sarlund.
Vihreiden, keskustan ja Rkp:n löyhä yhteenliittymä Vkr ei ole vielä puinut keskenään vaalitulosta.
Yhteenlaskettu vahvuus pysyi ennallaan, sillä vihreät voittivat yhden ja keskusta menetti yhden paikan. Suhteessa isoisiin painoarvo kuitenkin heikkeni. Keskinäisten kokoerojen kasvukin saattaa muuttaa asetelmia.
- Vaikka Vkr onkin välillä natissut liitoksissaan, minusta siitä on ollut kyllä hyötyä. Kahden suuren ryskeessä meillä on ollut turvaa toisistamme, Sarlund kuvaa.
Hänkin odottaa kiinnostuneena, miten kokoomuksen ja Sdp:n liitto kestää budjetinteon.
- Velkaantuminen pelottaa varmaan kokoomuslaisia, Sarlund arvelee.
Suhteet puntariin paikkajaossa
Liittosuhteita punnitaan myös uuden kaupunginhallituksen ja lautakuntien paikkoja jaettaessa.
Suhteellisuusperiaatteen mukaan kokoomus ja Sdp saisivat 11-jäseniseen kaupunginhallitukseen molemmat 3,5 paikkaa, vasemmistoliitto ja vihreät 1,5 paikkaa ja keskusta ja Rkp 0,5 paikkaa.
Puolikkaat voitaisiin hoitaa vaihtamalla tuoleja kahden vuoden välein.
Neuvotteluasetelmiin vaikuttavat myös puheenjohtajien valinta ja eri lautakuntien kokoonpano.