Uutiset

Kiss FM:n "Timpeä" epäillään lapsen hyväksikäytöstä

Radioasema KissFM:n suosittua aamujuontajaa Timo "Timpe" Salosta epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Salonen on jättänyt epäilyn vuoksi työnsä Aamutiimin juontajana. Kaksi noin 20-vuotiasta naista on jättänyt Salosesta rikosilmoituksen. Naisten mukaan Salonen oli heidän kanssaan sukupuolisessa kanssakäymisessä vuodenvaihteen 1999-2000 tienoilla. Ilmoituksen mukaan ainakin toinen naisista oli tuohon aikaan 15-vuotias. Salosen asianajajan Matti Wuoren mukaan mikään tapauksessa ei viittaa siihen, että naiset olisivat liikkeellä hämärillä motiiveilla esimerkiksi kiristystarkoituksessa. Tapahtumien kulusta ei ole erimielisyyksiä, mutta Salonen kiistää syyllistyneensä rikokseen. Syyttäjän ja viime kädessä oikeuden tehtäväksi jää selvittää esimerkiksi sitä, oliko Salosella perusteltu syy uskoa tyttöjen olleen 16 vuotta täyttäneitä, mikä voisi olla syy jättää hänet tuomitsematta. Juttu mennee oikeuteen aikaisintaan ensi keväänä.Annika Metsäkedon juontajaparina KissFM:n aamutiimissä aloittaa Marko Pirttinen.