Uutiset

Liettuaa järisyttänyt Uspaskich
ei pääse kokoamaan hallitusta

EPA<br />Viktor Uspaskichin puolue nousi Liettuan suurimmaksi, mutta se ei riittänyt hallitukseen.
EPA
Viktor Uspaskichin puolue nousi Liettuan suurimmaksi, mutta se ei riittänyt hallitukseen.

Oppositiossa olevat oikeistopuolueet näyttävät menestyneen parhaiten Liettuan sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa. Ne tarvitsevat kuitenkin tukea perinteisiltä vasemmistopuolueilta voidakseen muodostaa maalle hallituksen.

Vaaliviranomaisten mukaan opposition konservatiivit ja liberaali keskustaunioni saavat 43 paikkaa 141-paikkaiseen parlamenttiin. Miljonääri Viktor Uspaskichin johtamasta populistisesta työväenpuolueesta tuli 39 kansanedustajan myötä parlamentin suurin puolue, mutta vastoin ennakko-odotuksia se ei saanut riittävää tukea hallituksen muodostamiseen.

- Työväenpuolue voitti vaalit muttei valtaa, otsikoi päivälehti Kauno Diena maanantaina uutisensa vaalien tuloksesta. Lopullisen tulokset selviävät vasta loppuviikosta.

Pääministeri Algirdas Brazauskasin sosialidemokraatit ja sosiaaliliberaalit ovat jäämässä 31 paikkaan. Loput 28 paikkaa jakautuvat kahden pienemmän puolueen ja riippumattomien kesken.

Tuloksen selvittyä pääministeri Brazauskas sulki pois kaikki yhteistyömahdollisuudet Uspaskichin työväenpuolueen kanssa. Hänen mukaansa oikeistopuolueiden kanssa on jo aloitettu neuvottelut laajapohjaisen hallituksen muodostamiseksi.

Venäläissyntyinen monimiljonääri Uspaskich on kiistelty hahmo Liettuassa, ja osa liettualaisista epäilee häntä "Moskovan kätyriksi". Hänellä on edelleen läheiset suhteet entiseen työnantajaansa, venäläiseen energiayhtiöön Gazpromiin , jonka palkkalistoilla hän tuli Liettuaan 1980-luvun puolivälissä.

Kuusi paikkaa jäi yhä jakamatta sunnuntain toisella kierroksella, jolla täytettiin 66 paikkaa ns. yhden edustajan vaalipiireistä.

Äänestys oli sunnuntain vaaleissa laiskanlaista, sillä äänestysprosentti näytti jäävän alle 40:n. Vaaleissa oli liki 2,5 miljoonaa äänioikeutettua.