Talousliite

Merta edemmäs kalaan?

Ulkomaille sijoittaminen on meille suomalaisille vielä varsin uutta ja outoa puuhaa. Valuuttasääntelystä ja kaiken rahaliikenteen valvonnasta, ilmoitusvelvollisuudesta ja jopa kielloista ei ole niinkään kauaa.

Nyt valuutta on yhteistä suuressa osassa Eurooppaa ja kuka tahansa voi ostaa melkein mitä tahansa. Pääomamarkkinat ovat aidosti kansainväliset ja raha ei enää rajalla turhia kumartele.

Euro on helpottanut maamme ulkopuolelle sijoittamista eikä Euroopan sisällä juuri enää ole sijoittamiseen liittyviä valuuttakurssiriskejä. Jos haluaa sijoittaa euroalueen ulkopuolelle, pitää nekin luonnollisesti huomioida.

Ulkomaille sijoittaminen on yleistynyt rahastojen kasvun myötä. Hyvin ymmärrettävä juttu, sillä aika harva meistä haluaa lähteä leikkimään suorilla ulkomaisilla osakesalkuilla. Hyvä nyrkkisääntö on edelleen se, että kotimaahan sijoittaessa voi suosia suoria osakesijoituksia ja ulkomaille pääsääntöisesti rahastojen kautta.

Vaan miltä sitten näyttävät ulkomaiset sijoitusmarkkinat öljyn hinnan tehdessä viikoittain uusia hintaennätyksiä ja kansainvälisen terrorismin uhatessa maailman rauhaa?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Öljy on kiistatta yksi vaikeimmista asioista. Läntiset teollisuusmaat ja vähän muutkin ovat kaikki tavalla tai toisella erittäin riippuvaisia öljystä. Talouskasvuennusteita rukataan alas öljyn mennessä ylös ja päinvastoin. Öljyn kalleus on jopa saanut korot pysymään alhaalla.

Öljyn hinnalla on toinenkin puolensa. Öljyä tuottavat maat hyötyvät korkeasta maailmanmarkkinahinnasta. Esimerkiksi Venäjä hyötyy miljardeja dollareita öljyn pysyessä korkealla.

Jokainen pienikin risaus öljymarkkinoilla vaikuttaa vähintään räjähdykseltä. Nigeriassa öljyn ympärillä lakkoillaan ja taas hinta nousee. Samoin se nousee juuri nyt, kun Norjan öljynporauslauttoja uhkaa lako. Öljystä on pulaa ja siksi sen merkitys on niin suuri.

Venäjä on tällä hetkellä monen asiantuntijan ykköskohde ulkomaisille sijoituksille. Eikä vähiten siksi, että Venäjällä riskitkin ovat suuret. Riski on myös mahdollisuus ja Venäjällä rahat voivat kaksinkertaistua yhtä hyvin kuin puolittua.

Venäjää sijoituskohteena rasittaa maan poliittinen tilanne. Uusrikkaat ja heidän teollisuusimperiuminsa ovat poliittisen johdon hampaissa ja ulkomaiset sijoittajat ovat hämmentyneitä siitä, miten rahojen käy, jos Putin taas tekee jotain.

Toisaalta Venäjän pörssin yhtiöt ovat arvostustasoiltaan varsin houkuttelevia. Epävarmuustekijät ovat pitäneet osakkeet halpoina ja samalla kuitenkin Venäjän kansantalouteen virtaa öljydollareita ennätystahtiin.

Öljytulot ovat näillä hintatasoilla erittäin merkittävät ja tilanteen jatkuessa pidempään, saa Venäjä melkoisen piristysruiskeen mustan kullan hinnasta. Piristysruiske saattaa olla jopa niin mittava, että se tuntuu Venäjän koko taloudessa. Ehkä silloin kannattaisi olla siinä kelkassa mukana. Venäjälle sijoittavien rahastojen kautta, toki.

Kiina on talouskasvun ihmemaa. Talous kasvaa jopa liian kovalla vauhdilla. Kiinalaiset vaurastuvat minkä ehtivät ja pörssikin käy kuumana. Osakkeiden osalta ei voi puhua alhaisista arvostustasoista, pikemminkin päinvastoin. Kiinan markkinoista kannattaisi ehkä ottaa roponsa pois ennen kuin talouskasvu hiipuu ja kurssit tulevat alas.

Sama koskee osin myös Baltian markkinoita. Paikoitellen osakkeet ovat jo varsin kalliita ja jatkossa on odotettavissa myös kurssien laskuja tai ainakin parhaimmat nousut on nähty.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Entisen Itä-Euroopan tulevat maat muodostavat mielenkiintoisen joskin hajanaisen kokonaisuuden. Myös täällä saattaa paras nousu olla jo ohitse. Monissa maissa on vaivana lisäksi valuuttakurssiriski. Millä kurssilla esimerkiksi Unkarin valuutta tullaan aikanaan euroon liittämään?

Muun Euroopan asiat eivät ole juuri häävimmin. Euroopan suurien maiden vaivana ovat rakenteelliset jäykkyydet ja hidas tai vieläkin hitaampi talouskasvu. Saksan kone ei millään ota käynnistyäkseen. EU:sta ei kovin helpolla saa dynaamista talouden veturia.

USA:ssa on omat vaikeutensa, samoin Japanissa. Uhkia on vähän kaikkialla ja ulkomaille mentäessä on syytä olla tavallista varovaisempi. Ainakin tällä hetkellä sijoituksissa muu maa on mustikka ja oma maa mansikka.

Suomessa talous kasvaa ja osakkeet ovat vielä varsin maltillisesti hinnoiteltuja. Suomi-salkkua ei kannata ainakaan nyt ylettömästi rokottaa ulkomaisten osakkeiden suhteen.

Pekka Kantanen