Paasion kukistaminen kova juttu Mäenpäälle
Harri Kavén
- Oli kova juttu saada Turussa enemmän ääniä kuin Pertti Paasio . Äänimäärästä pitää olla ylpeä siinäkin mielessä, että kampanjointiin ei käytetty rahaa juuri lainkaan, lehdissä oli kaikkiaan vain kolme vaalimainosta, sanoo 2 208 äänellä Turun ääniharavaksi kavunnut, Suomen kansan sinivalkoisten Olavi Mäenpää.
Mäenpää haravoi ääniä Turun äänestysalueilla tasaisesti 1-2 prosentin osuudella; Pansiosta, Pernosta, Varissuolta ja Lausteelta hankoon tarttui yli viiden prosentin saaliita.
Mäenpää sai kaikkiaan yli 200 ääntä enemmän kuin neljä vuotta sitten.
- Menestystä tuli eniten niiltä alueilta, missä maahanmuuttajat koetaan ongelmaksi. Jos minulla olisi vaalirahaa yhtä paljon kuin Turun isoilla ryhmillä, valtaisin koko kaupungin, Mäenpää väittää.
Neljä vuotta sitten hän ilmoitti pitäneensä järkyttävänä kauhistuksena sitä, että ulkomaalaissyntyinen nainen tuli valituksi valtuustoon.
Valinnan toistuttua järkytyskin toistui, vaikka sitä nyt ääniharavaksi nousu lievittikin.
- Oma linjani Turun politiikassa jatkuu ennallaan, koska se näyttää olleen myös äänestäjien mieleen. Äänivyöry ei tullut yllätyksenä, sen verran kuumana puhelin soi ennen vaaleja, Mäenpää kertoo samalla kun vastailee jatkuvasti soivaan matkapuhelimeensa.
Haussa kumppaneita yhteistyöhön
Mäenpään mukaan ulkomaalaisten vastustamisen ohella hän jatkaa poliitikkojen ja virkamiesten tekemien väärinkäytösten paljastamista.
- Mutta ei sekään ole meidän ainoa tapamme toimia. Päättyvällä vaalikaudella ryhmämme teki 67 aloitetta, joista 37 toteutui. Seuraavaksi aiomme ehdottaa, että vanhuksille hankittaisiin kaupungin varoilla jalkineisiin nastat talveksi liukastumisten ehkäisemiseksi.
Mäenpään ja Timo Virtasen kahden hengen ryhmä ei Turussa hevin pääse vaikuttamaan päätöksentekoon lautakuntien kautta, ellei se löydä yhteistyökumppaneita muista pienistä ryhmistä. Mäenpää sanoo Virtasen hoitavan ne neuvottelut, mutta uskoo, että yhteistyöhön on mahdollisuuksia.
Ääniharavalla on jo oma suosikki Turun uudeksi kaupunginjohtajaksi: hän on entinen kaupunginjohtaja Juhani Leppä (kok).
- Leppä on oppirahansa maksanut ja tuomionsa kärsinyt. Hän on sata kertaa parempi kuin nykyinen, Mäenpää kehuu aikanaan vuolain sanakääntein moittimaansa Leppää.