Vihreiden Soininvaara
nieli pettymyksensä
Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara joutui vaalivalvojaisissa kerta toisensa jälkeen vastaamaan kysymykseen puolueen julkikuvasta, jota on pidetty ylimielisenä ja skandaalinkäryisenä. Vaalivalvojaisten alussa Soininvaara ei kuitenkaan halunnut laittaa laimeaa vaalimenestystä kansanedustaja Rosa Meriläisen piikkiin.
- Uskon, että Meriläinen kerää hyvän äänipotin Tampereella, Soininvaara ennusti. Meriläinen uudistikin selkeästi paikkansa Tampereen valtuustossa.
Soininvaara tekee johtopäätöksiään vaaleista ja puolueen julkikuvasta vasta muutaman päivän vaalien jälkeen. Hän ennustaa Sdp:n joutuvan vielä pulaan aiempaa vasemmistolaisemman ohjelmansa kanssa.
- Demarit ajaa itseään nurkkaan, Soininvaara arvioi ja viittasi Sdp:n vaalien alla esiin nostamaan kiistaan palveluiden ulkoistamisesta. Se nosti Sdp:n Helsingissä ohi vihreiden. - Viime vaaleissa nukkuneet helsinkiläiset demarit heräsivät, Soininvaara arvioi.