Vihreät ja keskusta hävisivät Kaarinassa
Kokoomus säilytti valtapuolueen asemansa Kaarinassa. Puolue sai yhden lisäpaikan valtuustoon eli 14 paikkaa. Kokoomuksen suurin kilpakumppani Sdp säilytti kannatuksensa lähes ennallaan. Paikkaluku pysyy alustavien tietojen mukaan 12:ssa. Vihreät sen sijaan kuuluivat Kaarinan häviäjiin. Puolue menetti kannatustaan vajaat kolme prosenttiyksikköä ja samalla yhden valtuustopaikan. Vihreiden edustajia jatkaa valtuustossa kuusi. Rkp lisäsi kannatustaan vajaalla prosenttiyksiköllä ja tuplasi edustajamääränsä kahteen. Keskusta kuuluu vihreiden ohella vaalien häviäjiin. Puolue menetti kannatustaan vain muutamia kymmeniä ääniä, mutta menetti kuitenkin yhden valtuustopaikan. Keskusta saa kaksi valtuustopaikkaa. Kaarinan äänestysprosentti on 62.