Viisisataa loukkaantui
maanjäristyksessä Japanissa
Ainakin kuusi ihmistä kuoli ja yli viisisataa loukkaantui, kun voimakas maanjäristys vavisutti lauantaina Japanin pääkaupunkia Tokiota ja sen ympäristöä.
Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 6,8 richteriä.
Japanin meteorologian laitoksen mukaan hieman ennen kello 18:aa paikallista aikaa iskeneen järistyksen keskus oli lähellä Niigataa, joka sijaitsee parisataa kilometriä pohjoiseen Tokiosta.
Järistystä seurasi useita jälkijäristyksiä.
Tuhatkunta evakuoitiin
Noin 250 000 kotia jäi ilman sähköä, ja puhelinyhteydet olivat poikki joillakin alueilla.
Lisäksi tuhatkunta ihmistä on jouduttu evakuoimaan kodeistaan Nagaokan kaupungissa tulipalojen vuoksi.
Uutistoimisto Jijin mukaan yksi maantietunneli on sortunut järistyksen voimasta.
Luotijuna raiteiltaan
Järistys suisti myös Tokion ja Niigatan välillä liikkuvan luotijunan raiteiltaan.
Liikennöintiä hoitavan JR East Japan -rautatieyhtiön mukaan kukaan junan matkustajista ei loukkaantunut. Luotijuna saavuttaa jopa 300 kilometrin nopeuden. Seismologien mukaan alueelle saattaa tulla vielä lisää voimakkaita jälkijäristyksiä.