Talous

Kvaerner voitti
EU:n kiistassa
Saksan telakkatuista

PEKKA HAKANEN

Norjalainen Kvaerner -konserni on voittanut EU:n komission Saksan telakoiden tukia koskeneessa oikeusjutussa, Kvaerner kertoi torstaina.

Päätös on merkittävä voitto yhtiön pääomistajalle Kjell-Inge Røkkelle . Suuressa norjalaisessa telakka- ja konepajayhtiöiden järjestelyissä telakkakiista siirrettiin perustettavaan parkkiyhtiöön, joka tulee lähes kokonaan Røkken omistukseen. Nyt parkkiyhtiöllä onkin yksi rahareikä vähemmän.

Kvaernerin mukaan EY-tuomioistuimen päätös lopettaa vuodesta 1999 jatkuneen kiistan Kvaernerin omistamalle Aker Warnow -telakalle 1990-luvulla maksetuista tuista.

EU:n komissio määräsi vuonna 1999 Kvaernerin Rostockissa toimivalle Warnow-Werf -telakalle 41,5 miljoonan euron sakot tuotantokaton ylittämisestä.

Kvaerner osti entisen DDR:n alueella vuonna 1992. Yhtiö sai EU:lta 640 miljoonaa tukea telakan uudistamiseen.

Sopimuksen mukaan EU määräsi telakalle vuotuisen 85 000 bruttorekisteritonnin tuotantokaton, jonka Kvaerner kuitenkin ylitti joinakin vuosina.

Kvaernerin näkemyksen mukaan vuotuinen tuotantokatto oli järjetön, sillä tilausten määrä vaihteli rajusti vuosittain. Yhtiö katsoikin, että he noudattivat tuotantokattoa, jos se laskettiin koko sopimuskauden ajan keskiarvona.