Talous

Bensan hinta
uhkaa nousta
ennätyslukemiin

LIISA ENKVIST

Bensan hinta saattaa hipoa ennätyskorkeuksia juhannukseen mennessä. Bensiinin hinta on noussut syksystä lähtien ja keskimääräinen litrahinta on ollut tilastojen mukaan tässä kuussa noin 1,14 euroa.

Neste Markkinoinnin toimitusjohtajan Matti Peitson mukaan bensan litrahinta voi kohota jopa 1,25 euroon eli korkeammalle kuin useisiin vuosiin. Ainoastaan kerran aikaisemmin, vuonna 2001, bensan hinta on ylettynyt 1,25 euroon litralta.

Hinnan nousun taustalla on muun muassa dollarin vahvistuminen euroon nähden. Vahva euro on tähän asti suojannut suomalaisia, koska polttonesteiden kauppaa käydään maailmalla dollareilla.

- Hintaan vaikuttavat Yhdysvaltojen alkava lomakausi ja se, että samaan aikaan bensiinivarastot sattuvat olemaan erittäin alhaiset, Peitso kertoo.

Paikallinen sota vaikuttaa

Lisäksi öljyn maailmanmarkkinahinnan uskotaan jatkavan nousuaan. Maailmalla on myös pulaa riittävästä öljynjalostuskapasiteetista

Bensiinin hinta vaihtelee kuitenkin melkoisesti huoltoasemittain. Esimerkiksi paikallinen hintasota voi tiputtaa menoveden litrahintoja viidelläkin sentillä. Peitso ei usko, että maailmanmarkkinahintojen nousulla olisi kovinkaan suurta vaikutusta huoltoasemien hintasotaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Maailmanmarkkinahinta on maailmanmarkkinahinta. Voihan sen nousu tietysti jonkin verran paikalliseen hintakisaan vaikuttaa, mutta ei varmasti kovin paljon, Peitso aprikoi.

Varsinkin Turussa kova hintakilpailu on perinteisesti pakottanut asemat myymään bensiiniä muuta maata halvemmalla.

Bensiinin hinta kallistuu aina kesällä pohjoisella pallonpuoliskolla. Hinnannousun syynä on kysynnän kasvu, sillä kesällä ihmiset autoilevat muun muassa lomien takia enemmän.

Varastoihin vaikuttavat myös huoltoseisokit, sillä talvella laitokset on optimoitu tuottamaan lämpö-öljyä, kun kesällä tuotetaan polttoainetta.

Yhdysvaltojen öljytuotteiden varastojen niukkuus jatkuu jo toista vuotta ja pohjaa alkujaan Yhdysvaltojen toiseksi tärkeimmän bensiinin toimittajan Venezuelan lakkoaaltoon.