Uutiset

Yliopisto-opintojen vauhdittaminen hallituksen käsittelyyn

Helsinki,
(STT)

Pitkään valmistelussa ollut yliopisto-opintojen vauhdittaminen tulee ensi keskiviikkona hallituksen iltakoulun pohdittavaksi. Valtioneuvoston istuntoon asia on määrä saada 13. toukokuuta, kerrotaan hallituslähteistä.

Laajassa kokonaisuudessa eniten huomiota on herättänyt opetusministeri Tuula Haataisen (sd.) eteenpäin viemä opinto-oikeuden rajaaminen. Haataisen esittelemässä mallissa maisteritutkinnon tavoiteajaksi tulisi viisi plus kaksi vuotta, minkä lisäksi opiskelija voisi ilmoittautua poissaolevaksi enintään kahdeksi vuodeksi.

RKP on ajanut niin sanottua passiivirekisteriä, johon opiskelija joutuisi, jos hän ei suorittaisi riittävästi opintoja. Myös Suomen Ylioppilaskuntien liitto on esitellyt omaa passiivirekisterimalliaan.

Yliopistoja aiotaan kannustaa passiivirekisterin käyttöönottoon, mutta näillä näkymin sitä ei kirjata lakiin.

Kokonaisuuteen kuuluvan opintotuen suhteen hiotaan ns. verosubventiomallin yksityiskohtia. Määräajassa valmistuva opiskelija voisi vähentää suoraan veroistaan 30 prosenttia opintolainasta tietyn omavastuun jälkeen.