Uutiset

Lapuan piispa valitaan toisella kierroksella

Helsinki,
(STT)

Lapuan piispanvaali ratkeaa toisella kierroksella. Äänestyksessä 13. toukokuuta ovat mukana Seinäjoen kirkkoherra teologian tohtori Tapio Luoma ja Kirkon koulutuskeskuksen johtaja teologian tohtori Simo Peura.

Tämänpäiväisellä ensimmäisellä kierroksella sai eniten eli 245 ääntä Tapio Luoma. Simo Peuralle annettiin puolestaan 211 ja Saarijärven kirkkoherralle teologian maisteri Olavi Vuorelle 126 ääntä, ilmoitettiin Lapuan hiippakunnasta.

Koska kukaan kolmesta ehdokkaasta ei saanut ensimmäisellä kierroksella yli puolta annetuista äänistä, kaksi eniten ääniä saanutta eli Luoma ja Peura selvisivät vaalin toiselle kierrokselle. Se pidetään 13. toukokuuta.

Uusi piispa aloittaa virassaan 1. syyskuuta, jolloin viran nykyinen haltija piispa Jorma Laulaja jää eläkkeelle.