Uutiset

Riippuliitäjä loukkaantui Oripäässä

Turun Sanomat, Oripää

Riippuliitäjä loukkaantui keskiviikkoiltana Oripään lentokentällä.

Raumalainen mies oli opettajansa kanssa harjoittelemassa liitoa kentällä. Hän oli lähtenyt auton hinauksesta liitoon ja naruyhteydessä auton lavalla ohjanneeseen opettajaansa.

Ohjaajan yllätykseksi ja toistaiseksi tuntemattomasta syystä riippuliitäjä yhtäkkiä putosi hallitsemattomasti kenttään.

Poliisin selvitysten mukaan liitäjä putosi noin viiden metrin korkeudesta.

Syytä putoamiseen ei vielä tiedetä, sillä loukkaantunutta ja Turun yliopistolliseen keskussairaalaan toimitettua liitäjää ei ole voitu kuulustella. Loimaan poliisi tutkii asiaa.

Loukkaantunut raumalainen liitäjä oli harrastuksessaan aloittelija; kyseessä oli hänen 24. liitonsa ja keskiviikkoillan harjoituksen kolmas.

Suomessa sattuu vuosittain useita riippuliidinonnettomuuksia, mutta yleensä liitäjät ovat selvineet niistä loukkaantumisilla.

Kuitenkin esimerkiksi Varsinais-Suomen alueella on tapahtunut kuolemantapauksiakin viime vuosina.

Oripäässä ennenkin liidinonnettomus

Oripäässä on sattunut ennenkin liidinonnettomuus.

Maaliskuussa vuonna 1997 27-vuotias nainen menehtyi, kun hänen liitimensä syöksyi maahan hinausvaiheessa noin viiden metrin korkeudelta.

Viime lokakuussa 50-vuotias mies kuoli, kun hänen ohjaamansa moottoroitu varjoliidin syöksyi maahan Kaarinan Tuorlassa. Onnettomuus tapahtui, kun tuulenpuuska tarttui liitimeen 10-20 metrin korkeudessa.

Helmikuussa vuonna 2002 54-vuotias mies menehtyi pudottuaan lennosta moottoroidulla liitimellä Loimaan Metsämäen kylässä.

Silminnäkijöiden mukaan mies lensi tapahtumahetkellä noin 30-40 metrin korkeudella.