Talous

Outokumpu hyvässä iskussa

Ruostumattoman teräksen ja kuparituotteiden kova kysyntä veti metalliyhtiö Outokummun alkuvuonna erinomaiseen tulokseen. Outokummun edellisvuoden 5 miljoonan euron tappio kääntyi keskiviikkona julkistetun osavuosikatsauksen mukaan 99 miljoonan euron voitoksi. Se ylitti selvästi koko viime vuoden voiton, joka oli 92 miljoonaa euroa.

Outokumpu teki tammi-maaliskuussa vahvan suhdanteen siivittämänä 133 miljoonan euron liikevoiton, kun toiminnallinen tulos vuotta aiemmin oli 28 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Jyrki Juuselan mukaan Outokummun hyvän tuloksen takana oli erityisesti ruostumaton teräs. Sen neljännesvuositulos nousi yhtiön parhaaksi Outokummun ja Avesta Sheffieldin yhdistymisen jälkeen.

- Ruostumattoman teräksen, kuparituotteiden ja teknologian myynnin tämänhetkisten markkinanäkymien perusteella vertailukelpoinen liikevoitto on toisella neljänneksellä alkuvuoden tasoa, mutta kolmas neljännes jää kausiluonteisesti heikommaksi, arvioi Juusela.

Outokummun liikevoitto nousee Juuselan mukaan "merkittävästi" edellisvuotista paremmaksi koko vuonna. Kannattavuutta parantavat hyvän markkinatilanteen lisäksi mittavat investoinnit, joiden hyödyt alkavat nyt tuntua tuloksessa.

Outokummun liikevaihto kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 14 prosenttia 1 690 miljoonaan euroon. Liikevaihtoa kasvattivat ruostumattoman teräksen ja kuparituotteiden myynnin kasvu ja hintojen nousu. Sitä vähensi kaivos- ja sulattotoimintojen myynti Bolidenille, josta Outokumpu omistaa 49 prosenttia.