Uutiset

Pyhäjärven kala saa suun hymyyn

JORMA PIHLAVA

- Ei kalan saanti aina ole pääasia, tärkeintä on päästä yrittämään, tuumaa Pentti Heinonen , 66, peilityynen Pyhäjärven hohtaessa aamuauringossa. Säkyläläinen on juuri nostanut verkot ja selvitellyt ne huilaamaan. Verkkojen mukana nousi hauki, kaksi siikaa ja jokunen muhkea ahven.

- Kai nämä halvemmaksi tulisivat ostamalla, mutta ei ostokala olisi tämän veroista, Heinonen jatkaa ja ottaa käsiinsä puolikiloisen ahvenen, vasta kuteneen.

Savustussatsista moneksi päiväksi

Pentti Heinonen sanoo syövänsä kalaa joka viikko ja kaikissa muodoissa. Savustussatsi tarjoaa kalaevästä moneksikin päiväksi peräkkäin.

Pyhäjärven kalaa eivät syöntirajoitukset ole tavanneet rasittaa.

Joskus Heinonen muistaa varoitellun, ettei haukea passaisi syödä kertaa enempää viikossa, mutta tämänkin hän arvelee olleen enempi muodin vuoksi kirjoiteltua.

- Niin paljon olen syönyt, että ihme kun suomut eivät ole alkaneet kasvaa, Heinonen naurahtaa.

Himokalastaja Heinosella on harrastusta takana hyvinkin 60 vuotta.

- Pikkupojasta asti olen käynyt kalassa. Isän kanssa aloitin verkoilla käynnin. Nyt kelpaa, kun on eläkkeellä, riittää aikaa olla järvellä. Ei haittaa työnteko harrastusta.

Pyhäjärven veden laatua ja samalla arvokalastoa on viime vuosina varjeltu vähäarvoisen kalan poistopyynnillä.

- Roskakala tuntuukin vähentyneen, kun ammattikalastajille on alettu vähän maksaa sen pyynnistä.

Heinonen sanoo itsekin verottaneensa vähintään oman osansa Pyhäjärven roskakalasta.

- No sitähän on tullut helvetisti. Joka puolelle pensaiden ja puiden alle olen niitä haudannut, samaten kompostoinut. Varsinkin pienisilmäisellä verkolla siikaa kalastaessa sitä tuppaa tulemaan.