Uutiset

Laajakaistayhteyksien määrä kasvanut roimasti

Helsinki,
(STT)

Suomalaiset näyttävät innostuneen laajakaistaliittymien hankkimisesta. Uusien tilastojen mukaan laajakaistaliittymien määrä on lähes kaksinkertaistunut viime syksystä, ja nyt kaista on jo 700 000 suomalaisella.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mielestä kehitys näyttää nyt sellaiselta, että hallituksen asettama laajakaistastrategia on mahdollista saavuttaa. Tavoitteena on, että Suomessa olisi kaikkiaan miljoona laajakaistayhteyttä vuoden 2005 loppuun mennessä.

- Tavoite on täysin mahdollista saavuttaa, ja tällä vauhdilla se saavutetaankin, Vanhanen toteaa. - Näyttää siltä, että laajakaistayhteydet ovat leviävämässä nopeammalla tahdilla kuin kännykät aikanaan.

Vanhasen mukaan laajakaistayhteys olisi teknisesti mahdollista saada kohtuuhintaan 92 prosentille suomalaisista.

Digisovittimien ostamisessa suomalaiset sen sijaan etenevät maltillisesti. Tällä haavaa sovitin on reilulla 200 000 suomalaisella. Vanhanen arveli, että päätös analogisten tv-lähetysten lopettamisesta elokuun lopussa 2007 vauhdittanee vielä digisovittimien yleistymistä.