Talous

Valio hakee kannattavuutta erikoistuotteista ja liittoutumisesta

TS/Kimmo Brandt<br />Harry Salonaho tarttui Valion toimitusjohtajan tehtäviin tämän vuoden alussa.
TS/Kimmo Brandt
Harry Salonaho tarttui Valion toimitusjohtajan tehtäviin tämän vuoden alussa.

JUHA KAIHLANEN

Maitotuotteiden hinnat ovat laskussa eikä muutosta ole lähivuosina näkyvissä. Valion toimitusjohtajan Harry Salonahon mukaan tarkkoja prosentteja on turha yrittää ennustaa, mutta suunta näyttää selvältä.

- Hinnat liukuvat pikkuhiljaa alaspäin. Kehitystä vauhdittavat kaupan monenlaiset kampanjat, Salonaho sanoo.

Valio ei suinkaan yksin päätä kuluttajahinnoista, vaan omat senttinsä hintalappuihin lisää luonnolllisesti kauppa.

Päivittäistavarakaupan hintakilpailua on kiristänyt tunnetusti saksalainen Lidl, joka on pakottanut suomalaiset ketjut pohtimaan tuotteidensa valikoimaa ja hinnoittelua uusista lähtökohdista. Laajentuvan Euroopan unionin vaikutuksista on saatu esimakua, kun suomalaisten kauppojen hyllyiltä on jo jonkin aikaa voinut ostaa Puolassa tai Virossa tehtyä jugurttia.

Puolalainen jugurtti on pakattu Danonen purkkeihin ja virolaista jugurttia myydään Keskon Pirkka-merkillä koristettuna.

- On selvää, ettei Valion kannattavuuden ylläpitäminen onnistu ainakaan lähiaikoina hintoja nostamalla. Se tie on tukossa, Salonaho pohtii.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valio on maidontuottajien hallitsema meijeriyhtiö, jonka tärkein tavoite on maksaa omistajilleen mahdollisimman hyvää hintaa maitolitrasta. Valio on viime vuodet lukeutunut Euroopan parhaimpia tuottajahintoja tilittävien meijerien joukkoon. Paineet tuottajahintoihin ovat kuitenkin kasvamassa kovaa vauhtia.

- Paineet ovat jo nyt siinä määrin kovat, että voi olla, että emme pysty säilyttämään viimevuotista hintatasoa, Salonaho laskeskelee.

Länteen liitoilla, itään yritysostoin

Valio on 1,6 miljardin euron liikevaihdolla Suomen ylivoimaisesti suurin elintarvikeyritys. Suomen koko elintarvikeviennistä Valion osuus on yli puolet. Kansainvälisessä vertailussa Valio luetaan korkeintaan keskisuureksi elintarvikeyritykseksi.

Valioa on soviteltu viime vuosina yhteen varsinkin ruotsalais-tanskalaisen Arla Foodsin kanssa. Salonahosta fuusioita mielekkäämpiä vaihtoehtoja ovat itsenäisten meijeriyhtiöiden väliset liitot. Hyviä esimerkkejä liitoista ovat lentoyhtiöiden muodostamat One World ja Star Alliance.

- Kahvipöytäkeskusteluissa on pyöritelty ajatusta, voisiko meijeriteollisuudessa rakentaa samanlaisia alliansseja, Salonaho kertoo.

Valio on haluttua keskusteluseuraa, koska se on tunnettu kehittämänsä maitohappobakteeri lactobacillus GG:n eli suomalaiskuluttajalle tutun Gefiluksen ansiosta ympäri maailmaa.

Luonnollisia liittolaisia Valiolle olisivat Salonahon mukaan osuustoiminnalliset yritykset kuten hollantilainen Campina tai norjalainen Tine.

Myöskään Arla Foods ei ole liittolaisten piiristä mitenkään suljettu pois, vaikka aiemmat keskustelut yhteistyöstä ovat kariutuneet tuloksettomina.

Salonahon mielestä liittoutumat ovat perusteltuja lähinnä Länsi-Euroopassa ja esimerkiksi Kiinan vientimarkkinoilla. Sen sijaan Venäjällä ja Baltiassa Valio aikoo edetä yritysostoin.

Valiolla on jo Virossa Laevan maitomeijeri ja Vorun juustola, jonka tuotannosta menee huomattava osa Venäjällä.

Omalla teknologialla erikoistuotteita

Parempaa kannattavuutta Valio aikoo hakea myös erikoistuotteista. Samaan aikaan kun kauppa kasvattaa omien merkkiensä eli private label -tuotteiden osuutta, Valio aikoo kirkastaa omaa merkkiään.

- Olemme ilmoittaneet, että meillä on valmius tehdä kaupan merkkejä. Kysymyshän on vain hinnasta, Salonaho sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oman vahvaan Valio-brändiin kuuluu Salonahon mukaan olennaisesti se, että Valio kehittää yhä enemmän niin sanottuja lisäarvotuotteita.

- Gefilus-tuotteet ovat näistä hyvä esimerkki. Viime vuonna toimme markkinoille rasvapitoisuudeltaan viisiprosenttisen Polar 5 -juuston, Salonaho luettelee.