Talous

Rauman messujen
osastot käyneet
hyvin kaupaksi

Turun Sanomat, Rauma

Rauman uuden talviharjoitteluhallin soveltuvuus ison yleisötapahtuman paikaksi testataan ensimmäisen kerran toukokuun puolivälissä. Yhden välivuoden jälkeen järjestettäville Rauman messuille odotetaan viikonlopun aikana 10 000-15 000 kävijää.

Messut järjestää raumalainen leijonaklubi LC Rauma Ruori yhteistyössä Satakunnan Messut Oy:n kanssa. Messujen teemoina ovat piharakentaminen ja puutarha, muoti ja kauneus, koti ja perhe sekä maaseudun elintarvikeyritykset ja kunnat, matkailu ja ympäristö.

Puutarhateema ei ole messuilla esillä niin näkyvästi kuin ensin suunniteltiin. Messut järjestetään kuukauden päivät alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin, ja ajankohta on alan yrityksille jo liian myöhäinen, kun kiireisin sesonki on ehtinyt jo alkaa.

Näyttelytilaa on talviharjoitteluhallin lisäksi ulkoalueella. Osastoja on piirretty suunnitelmaan kaikkiaan noin 230, ja lähes kaikki on jo varattu.

Messujen rakentaminen aloitetaan lattian levyttämisellä 11. toukokuuta. Äijänsuon talviharjoitteluhallin hiekkatekonurmi katetaan messujen ajaksi Porin Karhuhallissakin käytettävillä levyillä. Satakunnan messujen toimitusjohtaja Aimo Miinalainen kehuu Rauman uutta hallia hyväksi, Karhuhallia paremmaksi messupaikaksi.