Uutiset

Enestam
parantaisi
kotitalous-
vähennystä

Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, ympäristöministeri Jan-Erik Enestam toivoo, että kotitalousvähennystä voitaisiin kehittää edelleen. Enestamin mielestä tämä veroetu on osoittautunut onnistuneeksi.

Enestam sanoi puolueensa nuorisojärjestön tilaisuudessa sunnuntaina, että vähennyksen piiriin voitaisiin ottaa esimerkiksi sairaan- ja terveydenhoitopalveluja kuten fysioterapiaa ja hierontaa, joita muualla asuvat lapset kustantavat eläkeikäisille vanhemmilleen. Lisäksi vähennyksen piiriin voitaisiin Enestamin mielestä ottaa esimerkiksi muuttopalvelut ja erilaisia asennustöitä.

Enestam ehdotti omavastuun pudottamista nykyisestä 100 eurosta 50 euroon. Myös vähennyksen nykyistä 1 150 euron enimmäismäärää pitäisi Enestamin mielestä korottaa.