Uutiset

Tampereella uhkaava sairaalatulipalo

Tampere,
(STT)

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa TAYS:ssa oli yöllä uhkaava tulipalo. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut. Palon sytyttäjäksi epäillään sairaalassa hoidettavana ollutta potilasta.

Palo alkoi potilashuoneessa noin puoli yhden aikaan yöllä. Päärakennuksen 11. kerroksessa sijaitsevalla sisätautiosastolla oli kolmisenkymmentä potilasta.

Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 00.30, ja ensimmäiset yksiköt saapuivat palopaikalle 6,5 minuutin kuluttua hälytyksestä. Hoitajat olivat siihen mennessä ennättäneet evakuoida potilaat käytäville ja portaikkoon sekä aloittaa sammuttamisen käsisammuttimella.

Henkilökunnan toiminta oli palomestari Jari Hiltusen mukaan kiitettävän ripeää.

Sytyttäjäksi epäilty potilas on poliisin alustavassa puhuttelussa kertonut sytyttäneensä palon, koska halusi päästä pois sairaalasta. Hän on kärsinyt mielenterveysongelmista. Poliisi löysi potilaan hallusta tulentekovälineet. Huoneessa oli kolme palopesäkettä. Potilas oli alle 40-vuotias nainen.