Talous

Nordea sai
300 miljoonaa
kiinteistöistään

Nordea on myynyt liikekiinteistönsä Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Myynnistä saatu noin 300 miljoonan euron voitto kirjataan vuoden 2004 toisen neljänneksen tulokseen.

Kiinteistöomistuksista luopuminen vaikuttaa jatkossa positiivisesti konsernin tulokseen ja taserakenteeseen, kertoo yhtiö pörssitiedotteessaan. Nordea oli aiemmin yksi Pohjoismaiden suurimmista kiinteistöomistajista.