Uutiset

Kansanedustaja Komi IPU:n johtokuntaan

Mexico,
(STT)

Suomen keskustan toisen kauden kansanedustaja Katri Komi on valittu Parlamenttien välisen liiton IPU:n johtokuntaan Meksikon pääkaupungissa Mexicossa.

Komi valittiin yksimielisesti länsimaita edustavan liittouman edustajana. Hän toimii myös Suomen eduskunnan IPU-ryhmän puheenjohtajana ja johtaa siksi parhaillaan Meksikossa IPU:n yleiskokoukseen osallistuvaa suomalaisvaltuuskuntaa.

Komin lisäksi IPU:n yleiskokouksessa Suomea edustavat kansanedustajat Virpa Puisto (sd.), Anneli Jäätteenmäki (kesk.), Kalevi Lamminen (kok.), Bjarne Kallis (krist.) ja Irina Krohn (vihr.) sekä kansainvälisten asiain neuvos Vesa-Pekka Kangaskorpi ja valtuuskunnan sihteeri Marja Huttunen.

Vuonna 1889 perustettu IPU on maailman parlamenttien yhteistyö- ja kattojärjestö, johon kuuluvat parlamentit 140 maasta. Sen päämaja sijaitsee Genevessä.

Edellinen suomalainen IPU:n johtotehtävissä oli valtioneuvos Johannes Virolainen.