Uutiset

Annan ylisti eläkkeelle jäävää Blixiä

Irakin asetarkastuksia kolme vuotta johtanut Hans Blix korostaa työnsä epäpoliittisuutta jäädessään eläkkeelle. YK:n pääsihteeri Kofi Annan puolestaan ylisti Blixin kykyä työskennellä ammattitaitoisesti äärimmäisissä oloissa ja kovan paineen alla.Blix, 75, on ollut Unmovicin johdossa keväästä 2000 lähtien. Blix joutui Yhdysvalloissa ankaran arvostelun kohteeksi ennen Yhdysvaltain ja Britannian hyökkäystä Irakiin.Blix arvioi, että Yhdysvaltain joukot voivat yhä löytää viitteitä joukkotuhoaseista Irakissa. Hänen mukaansa tämä käy kuitenkin sitä epätodennäköisemmäksi mitä enemmän aikaa kuluu.