Uutiset

Yrityksiä huijataan tekaistuilla laskuilla

Lukuisille yrityksille on lähetetty kesän aikana huijauslaskuja, joiden tavoitteena on saada kesäsijaiset ohjaamaan epähuomiossa rahaa rikollisten tileille. Keskusrikospoliisin mukaan tekaistuja laskuja on tulvinut yrityksiin jo useana kesänä lomien aikaan ja tänäkin kesänä monissa yrityksissä on erehdytty laskuja myös maksamaan.- Rikosilmoituksia on tehty ympäri maata kymmeniä. Aikaisempien vuosien kokemusten perusteella huijausyrityksiä täytyy kaikkiaan olla satoja, sanoo rikostarkastaja Tapio Kalliokoski.Tekaistut laskut ovat olleet varsin pieniä, 30-300 euron suuruisia. Niitä on lähetetty myös sellaisten yritysten nimissä, joilla ei ole mitään tekemistä huijauksen kanssa. Laskuja saaneet firmat eivät ole miltään tietyltä alalta, vaan temppua on yritetty moniin kohteisiin.Toisessa vedätystyypissä yrityksiin on otettu yhteyttä Keski-Euroopasta ja ehdotettu firman faksitietojen liittämistä faksiluetteloon. Liittämisestä on myöhemmin lähetetty lasku, joka on reilusti ylihintainen.Keskusrikospoliisin mukaan huijauksia on tehty ainakin Saksasta ja Sveitsistä.