Meriyhteyksien puute osasyy köyhyyteen
Kun maailman maat asetetaan järjestykseen YK:n inhimillisen kehityksen indeksin mukaan, 12 huonoimmin sijoittuneen maan joukossa on yhdeksän sellaista maata, joilla ei ole lainkaan merenrannikkoa.YK:n apulaispääsihteerin ja köyhimpien maiden erityislähettilään Anwarul Chowduryn mukaan niillä kehitysmailla, joilta puuttuvat meriyhteydet, onkin erityisen paljon hankaluuksia tiellä pois köyhyydestä. Tämä johtuu muun muassa siitä, että pitkät ja vaivalloiset kulkuyhteydet hankaloittavat kaupankäyntiä ulkomaailman kanssa.Kazakstanin pääkaupungissa Almatyssa järjestetään elokuussa YK:n konferenssi, jossa käsitellään meriyhteyksien puutteesta kärsivien köyhien maiden erityisongelmia. Kokous on ensimmäinen laatuaan.