Uutiset

USA: Taiwanin luotettava vain omaan puolustukseensa

Yhdysvallat on kehottanut Taiwania luottamaan vain omaan puolustukseensa, sillä Amerikan avun saapuminen kestäisi ainakin kaksi viikkoa, kertovat saarivaltion tiedotusvälineet.Yhdysvaltain puolustusministeriön edustajat välittivät eilen varoituksen ryhmälle Washingtonissa vierailevia taiwanilaisia kansanedustajia.- Kahden viikon viive johtuu Yhdysvaltojen valmisteluista, mihin joukkojen lähettäminen kuuluu, kansanedustaja Sun Ta-chien kertoo.Kiina on toistuvasti vaatinut Yhdysvaltojen vähentävän ja lopulta lopettavan kokonaan aseiden myynnin Taiwanille.