Kesä on varkaiden kulta-aikaa
Kesä on varkaiden kulta-aikaa, kun kodit ovat viikkoja tyhjillään. Heinäkuussa ei kuitenkaan tilastojen mukaan tehdä kovin paljon tavallista enemmän murtoja. Sen sijaan loppukesällä koteihin murtaudutaan eniten. Pimeimmät talvikuukaudet ovat rauhallisimpia.Kotimurtoja on jo vuosia tehty noin 10 000 vuodessa. Kasvava huumerikollisuus kannustaa käyttäjiä hankkimaan tavallista, kodeista löytyvää tavaraa.- Huumausainemarkkinoille on pesiytynyt käytäntö, jossa varastettu tavara voidaan vaihtaa suoraan huumeeseen. Varastetulla cd-soittimella voi käydä suoraan huumekauppaa, Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen kertoo.Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto on listannut ohjeita niille, joiden koti jää tyhjäksi lomalla: Naapuria tai ystävää kannattaa pyytää tyhjentämään postilaatikko ja kastelemaan samalla pihamaa, sillä kulottunut piha saattaa paljastaa poissaolon. Naapuruston tulee seurata alueella liikkuvia. Sisävalot saa syttymään iltaisin ajastimella. Puhelinvastaajassa ei pidä kertoa poissaolosta. Ovet on viisainta panna takalukkoon ja ikkunat hyvin kiinni.