Uutiset

Useita venäläisiä poliisijohtajia pidätetty

Useita venäläisiä korkeita poliisiviranomaisia on pidätetty Moskovassa. Venäjän sisäministeri Boris Gryzlov on kertonut, että pidätettyjä epäillään muun muassa todisteiden väärentämisestä ja kiristyksestä.- Käymme sotaa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Arvot ja tittelit eivät paina tässä mitään, Gryzlov julisti Venäjän televisiossa.Television mukaan noin 600 erikoisjoukkojen miestä osallistui tänään Moskovassa tehtyihin ratsioihin.Virallisten tietojen mukaan neljä poliisiupseeria pidätettiin, mutta venäläisten uutistoimistojen mukaan pidätettyjä oli ainakin kymmenen. Pidätettyjen epäillään johtaneen joukkiota, joka tekaisi todisteita laittamalla ihmisten koteihin huumeita ja aseita. Sitten samoilta ihmisiltä vaadittiin lahjuksia, jotta heitä ei asetettaisi syytteeseen. Joukkio keräsi myös suojelurahaa kauppojen, pelikasinojen ja ravintoloiden omistajilta.Äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan venäläiset maksavat vuosittain lahjuksina noin kolme miljardia euroa. Suurin osa lahjuksista menee poliiseille sekä koulu- ja opetusviranomaisille.