Amerikkalaissotilaat saattavat olla Irakissa viisi vuotta
Molempia Yhdysvaltain pääpuolueita edustavat senaattorit arvelevat, että amerikkalaissotilaat saattavat pysyä Irakissa jopa yli viisi vuotta.Irakissa maan tilanteeseen tutustumassa olevat senaattorit myös vaativat presidentti George W. Bushia "olemaan totuudenmukaisempi" kertoessaan Yhdysvaltain kansalaisille siitä, kuinka laaja Yhdysvaltain läsnäolo Irakissa on ja kuinka paljon se maksaa.Demokraattipuoluetta edustava Joseph Biden, joka on senaatin ulkoasiainvaliokunnan jäsen, sanoi, että Irakin jälleenrakennus tulee lähivuosina maksamaan huomattavasti enemmän kuin mitä öljykauppa voi tuottaa.Yhdysvaltain johtama Irakin hallinto kertoi aiemmin tänään perustavansa maahan 12 000 sotilaan vahvuisen armeijan ja alkavansa maksaa palkkaa 200 000 entiselle sotilaalle. Päätöksen toivotaan rauhoittavan kiistat työttömiksi jääneiden sotilaiden ja väliaikaishallinnon välillä.Irakin armeijan entiset sotilaat ilmoittivat aiemmin aloittavansa tänään hyökkäykset Yhdysvaltain joukkoja vastaan, jos heille ei makseta rästiin jääneitä palkkoja tai tarjota uusia työpaikkoja.