Viron venäläisistä puolet tukee Nato-jäsenyyttä
Viron venäläisistä 52 prosenttia tukee maan liittymistä Natoon. Tämä ilmenee Viron puolustusministeriön tilaamasta mielipidetutkimuksesta. Vielä helmikuussa Viron Nato-jäsenyyden kannattajia oli vain 39 prosenttia venäläisistä. Virolaisista tukee liittymistä Natoon 71 prosenttia.Yhtenä syynä Nato-jäsenyyttä kannattavien Viron venäläisten määrän kasvuun pidetään sitä, että Naton Prahan huippukokouksen jälkeen Moskova on sopeutunut Naton laajentamiseen Baltian maihin. Lisäksi Natoa vastustavat näkemykset ovat vähentyneet Viron venäläisten suosimilla Moskovan television kanavilla.Viron venäläisten Nato-kannatuksen yllätyksellisen nopea nousu osoittaa, että Naton ja Yhdysvaltain toimintaan suhtaudutaan eri tavalla. Huhtikuussa ja toukokuussa 45 maassa tehty kansainvälinen mielipidetutkimus osoitti, että valtaosa Viron venäläisistä vastusti Yhdysvaltain operaatiota Irakissa. Kaikista Virossa vastanneista vain alle viidesosa sanoi, että Yhdysvaltain nykyinen ulkopolitiikka on Viron etujen mukaista.