Intia ja Kiina rakentavat keskinäistä luottamusta
Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee saapui tänään harvinaiselle vierailulle Kiinaan. Hän korosti Pekingissä Intiaa ja Kiinaa yhdistäviä mahdollisuuksia ja pyrkimyksiään vahvistaa maiden välisiä suhteita sekä luottamusta.Vajpayee arvioi, että Intian ja Kiinan pitää lähestyä toisiaan useista syistä, jotka ovat paitsi maantieteellisiä myös poliittisia ja taloudellisia. Pääministerin mukana kulkeekin suuri joukko liike-elämän vaikuttajia. Vierailua pidetään merkittävänä edistysaskeleena, koska Intian pääministeri ei ole käynyt Kiinassa yli kymmeneen vuoteen.- Intia ja Kiina ovat kaksi vanhaa kulttuuria, jotka pyrkivät vastaamaan nykyajan haasteisiin saavuttaakseen menestystä, Vajpayee sanoi.Intia ja Kiina kävivät rajasodan vuonna 1962, eikä myöhemmissä neuvotteluissa ole pystytty ratkaisemaan kaikkia rajaongelmia. Vajpayeen mukaan kiistoja aiotaan puida myös hänen kuusipäiväisen Kiinan-matkansa aikana.- Olemme ottaneet vasta ensimmäisiä askeleita eteenpäin. Meidän on tehtävä paljon entistä enemmän käyttääksemme hyväksi kumppanuuteemme liittyviä mahdollisuuksia, hän muotoili.