Uutiset

Uhkaava rekan turvepalo voimalaitoksella Kuopiossa

Kuopion Energian Haapaniemen voimalaitoksen alueella Kuopiossa syttyi aamulla turve palamaan rekka-autossa. Hätäkeskus sai ilmoituksen palosta noin kello 8.20.Tilanne oli uhkaava, koska turve palaa kytemällä ja pölyräjähdyksen vaara oli olemassa.Rekka oli palon syttyessä turveaseman hallissa, josta se ajettiin ulos ennen kuin lastin sammuttaminen aloitettiin. Ajoneuvo säilyi muuten ehjänä, mutta turpeen päällä ollut peitto tuhoutui. Henkilövahinkoja palossa ei sattunut.Palokunta joutui purkamaan jonkin verran peltisen hallin rakenteita sammutuksen yhteydessä. Palomiehet saivat kytevän tulipalon nopeasti hallintaan, eikä se levinnyt muualle. Vt. päivystävä palomestari Juha Saarelainen kertoi, että palokunta joutui sammuttamaan pölyräjähdyksiä sekä ulko- että sisätiloissa.Palo sai ilmeisesti alkunsa rekan lavalla kyteneestä turpeesta.Kuopion Energian tuotantojohtajan Eljas Koskelan mukaan tulipalo ei aiheuta ongelmia lämmön- ja sähköjakeluun. Palon aiheuttamia aineellisia vahinkoja hän ei osannut aamulla arvioida.