Halonen ei tiennyt Mannisen toiminnasta
Presidentti Tarja Halonen sanoo, ettei tiennyt neuvonantajansa Martti Mannisen toiminnasta. Halonen sanoo pääministeri Anneli Jäätteenmäen eroon johtaneen tapahtumasarjan olleen hänelle yhtä odottamaton ja kauhistuttava tilanne kuin kaikille muillekin.Halonen kertoi saaneensa tiedon Mannisen teoista Jäätteenmäeltä, keskiviikkona 11. kesäkuuta. Jäätteenmäki oli soittanut keskustellakseen Halosen kanssa huippukokouksesta.- Siinä yhteydessä kävi ilmi, että hän myöskin on menossa poliisin kuulusteluun.Juristi Halonen antoi juristi Jäätteenmäelle neuvon kertoa viranomaisille kaikki.Lisäksi Halonen kehotti Jäätteenmäkeä kertomaan, jos vuotojupakkaan kytkeytyy läheisiä nimiä.- Muutaman minuutin päästä hän soitti uudelleen ja sanoi, että tietää vuotajan. Halonen sanoi itse sanoneensa vain "voi kauheata", kun Jäätteenmäki kertoi vuotajan nimen. Halonen on irtisanonut Mannisen. Muuta vaihtoehtoa hän ei nähnyt, vaikka Manninen on palvellut kansliaa 19:sta vuoden ja kolmen presidentin aikana.