Myrkyt viivästyttävät Vuosaaren sataman ruoppaamista
Vuosaaren satamasta löytyneet ympäristömyrkyt ovat paljastuneet oletettua vakavammaksi ongelmaksi ja estäneet sataman ruoppaamisen alkuperäisen suunnitelman mukaan. Helsingin satama joutuu hakemaan uutta ympäristölupaa saastuneen ruoppausmassan käsittelyyn. - Vanha lupa on annettu sellaisella lähtökohdalla, että ruoppausmassat voidaan kipata mereen. Sataman ydinalueen kohtalo on nyt kuitenkin ihan selvä. Massaa ei voi läjittää ja siellä ei ruopata, ennen kuin uusi lupa on myönnetty, kertoo Uudenmaan ympäristökeskuksen apulaisjohtaja Rolf Nyström. Myrkkyongelma lykkää ruoppaustyötä nyt noin vuodella. Toden teolla pohjaa päästään perkaamaan vasta tulevana suvena. - Sataman rakentamisen kokonaisaikatauluun tällä ei kuitenkaan pitäisi olla vaikutusta, arvelee Helsingin sataman tekninen johtaja Aarno Ahti. Rahaa saastuneen ruoppausmassan käsittelyssä tulee joka tapauksessa palamaan miljoonia euroja.Uudenmaan ympäristökeskus määräsi Helsingin sataman lopettamaan aloitetut ruoppaustyöt viime kuun alussa vesinäytteistä löytyneen tributyylitinan (TBT) vuoksi.