Uutiset

Amerikkalaissotilas kuoli tulituksessa Bagdadissa

Amerikkalaissotilaat ovat joutuneet jälleen tänään hyökkäyksen kohteeksi Bagdadissa, kertoo armeijan edustaja. Tiedon mukaan yksi sotilas kuoli ja kaksi loukkaantui kranaatin osuttua armeijan ambulanssiin.Qatarilainen televisioasema Al-Jazeera kertoi aiemmin, että kuolonuhreja olisi ollut kolme. Välikohtaus tapahtui Duran kaupunginosassa Etelä-Bagdadissa. Samalla alueella yksi sotilas kuoli eilen ohiajavasta autosta ammuttuihin luoteihin.Aiemmin tänään Yhdysvaltain armeja kertoi, että sen tukikohtaa tulitettiin viime yönä Samarrassa, Bagdadin pohjoispuolella.Tiedon mukaan amerikkalaissotilaat kuulivat yön aikana kaikkiaan kolme räjähdystä. Yhteensä 16 amerikkalaissotilasta on kuollut heihin kohdistuneissa iskuissa Irakissa sitten viime kuun alun.