Uutiset

Lehdet: Jäätteenmäen ero ainoa vaihtoehto

Tänään ilmestyneet sanomalehdet pitävät pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk.) eroa ainoana vaihtoehtona, jolla luottamuspulasta syntyneestä hallituskriisistä voitiin selvitä. Lehdet pitävät pääkirjoituksissaan tapahtunutta hyvin valitettavana, mutta arvioivat hallituksen voivan jatkaa ilman suuria ongelmia.Keskustaa lähellä olevissa lehdissä muistutetaan Jäätteenmäen tuoneen puolueelle historiallisen vaalivoiton.Helsingin Sanomat kirjoittaa, että Jäätteenmäen pääministerikausi sai mahdollisimman ikävän lopun, mutta ansan Jäätteenmäki viritti itse, ja siihen hän myös kompastui.Lehden mukaan keskustan oma eduskuntaryhmä käytännössä pakotti puheenjohtajansa eroamaan.Myös Jäätteenmäkeä näkyvästi tukenut, Seinäjoella ilmestyvä Ilkka katsoo, ettei umpikujasta ollut muuta ulospääsyä.Ilta-Sanomat kirjoittaa, että oppositiojohtajan rakentama Irak-pommi räjähti lopulta hänen omille silmilleen. Hän ei missään vaiheessa päässyt ansioitumaan sen avoimuuden mainoksena, jota hän sanoi politiikassa ajavansa.