Jäätteenmäen jätettävä keskustan puheenjohtajuus
Keskustan piirijohtajien mukaan Anneli Jäätteenmäellä ei ole tulevaisuutta puolueen puheenjohtajana. Enemmistö piirijohtajista haluaisi Jäätteenmäen eroavan, käy ilmi Nelosen tv-uutisten tekemästä kyselystä.Nelosen uutiset haastatteli asiasta Suomen Keskustan kaikkien 21 piiritoimiston johtohenkilöitä. Heistä 13 katsoi, että Jäätteenmäen pitäisi erota myös keskustan puheenjohtajan tehtävistä. Neljä vastanneista haluaisi Jäätteenmäen jatkavan puheenjohtajana, kun taas toiset neljä ei osannut sanoa kantaansa.Piirijärjestöjen johdolta kysyttiin myös, onko Matti Vanhanen paras vaihtoehto keskustan uudeksi puheenjohtajaksi. Vastanneista 13 piti Vanhasta parhaana vaihtoehtona, kun taas kolme oli eri mieltä. Viisi haastatelluista ei osannut vastata tähän kysymyksen.Jäätteenmäen odotetaan kertovan omista aikeistaan ensi tiistaina, kun keskustan puoluevaltuuskunta kokoontuu Helsinkiin miettimään hallitusyhteistyön jatkamista uudessa tilanteessa. Silloin myös kuullaan tarkemmin, millaisia ajatuksia puolueväellä on Jäätteenmäen asemasta.