EU:n maatalousneuvottelut lykätään ensi viikkoon
Neuvottelut Euroopan unionin maatalousuudistuksesta katkesivat eilen illalla ilman tulosta jo toistamiseen runsaan viikon sisällä. Maatalousministerien odotettiin jatkavan sovunhierontaa Luxemburgissa ensi keskiviikkona.Vielä torstain vastaisena yönä eri osapuolet pyrkivät tosissaan ratkaisuun, mutta aamuyöstä pidettiin taukoa, eikä neuvotteluissa enää päivän aikana päästy eteenpäin.Maatalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) myönsi käyneensä jo pessimistiseksi koko uudistuksen suhteen. Kokouksen päätösistunnon tunnelma valoi kuitenkin lisää toivoa.- Kyllä tästä ratkaisu voi syntyä ensi viikolla, Korkeaoja (kesk.) arveli, joskin varovaiseen sävyyn.Vastoin alkuperäisiä puheitaan EU:n maatalouskomissaari Franz Fischler teki kokouksessa vielä eilen uuden kompromissitarjouksen.Hän esitti, että jäsenmaat voisivat halutessaan säilyttää 25 prosenttia viljan EU-tuesta ja 30 prosenttia naudanlihan EU-tuesta tuotantoon sidottuna.Suomelle tarjous oli kuitenkin pettymys ja jopa askel entistä huonompaan suuntaan. Suomi haluaisi ehdottomasti kasvattaa naudanlihalle luvattua poikkeusta.