Uutiset

Laittomia siirtolaisia hukkunut Italian rannikolla

Italian rannikkovartiosto kertoi nostaneensa tänään yksitoista ruumista merestä Italian rannikolla, lähellä Lampedusan saarta. Ruumiit löytyivät kolme päivää laittomia siirtolaisia kuljettaneen veneen uppoamisen jälkeen.Etsintöihin osallistui kolme venettä, rannikkovartioston lentokone sekä tunisialaisia veneitä. Hälytys annettiin eilen, kun tunisialainen kalastusvene nosti merestä Lampedusan saaren läheltä kolme onnettomuudesta elossa selvinnyttä.Arviolta 70 Italiaan pyrkinyttä laitonta siirtolaista kuljettanut vene upposi lauantaina ilmeisesti noin 35 mailin päässä rannikosta. Etsinnöissä Italian rannikkovartiosto sai kiinni toisen 15-metrisen veneen, johon oli pakkautunut 137 laitonta siirtolaista Pohjois-Afrikasta.Rannikkovartiosto otti tänään kiinni myös kaksi yhteensä 60 laitonta siirtolaista kuljettanutta kumilauttaa.Italian sisäministeriön arvioiden mukaan maahan on kuluvan vuoden aikana saapunut lähes 5 300 laitonta siirtolaista.