Talous

Valion toimitusjohtaja eroaa

Valion toimitusjohtaja Olavi Kuusela joutui lähtemään talosta runsaan kolmen vuoden pestin jälkeen. Kuuselan ja luottamushenkilöiden välille syntyi niin suuri luottamuspula, ettei se ratkennut muulla kuin Kuuselan lähdöllä. Keskeisimmäksi eron syyksi ilmoitettiin näkemyserot Valion strategian toteuttamisessa. Kuusela siirtyi Valioon S-ryhmän käyttötavararyhmän johtajan paikalta. Edellinen toimitusjohtaja Matti Kavetvuo jäi Valiosta eläkkeelle, vaikka olikin sen jälkeen muutaman vuoden Pohjolan johdossa. Valion seuraavan toimitusjohtajan haasteita ovat kaupan kansainvälistyminen, elintarvikebisneksen laajeneminen Euroopassa sekä maailmankauppaneuvottelut.