Bjarne Kallis jatkaa kristillisdemokraattien johdossa
Bjarne Kallis jatkaa kristillisdemokraattien johdossa myös seuraavat kaksi vuotta. Helsingissä koolla oleva kristillisdemokraattien puoluekokous valitsi Kalliksen jatkokaudelle tänään.Kokkolalainen kauppaoppilaitoksen rehtori Kallis, 57, on johtanut puoluettaan vuodesta 1995. Kansanedustajana hän ollut vuodesta 1991.Puheenjohtajavaaliin esitettiin kannatuspuheenvuoroissa Kalliksen haastajaksi entistä raumalaiskansanedustajaa Leea Hiltusta, joka kuitenkin kieltäytyi ehdokkuudesta ja ilmoitti haluavansa jatkaa kakkospuheenjohtajana kenttätyön parissa. Toive ei toteutunut, sillä toinen kevään vaaleissa pudonnut kansanedustaja, oululainen Marja-Leena Kemppainen syrjäytti Hiltusen puoluejohdosta selvin luvuin. Kemppainen sai toisen puheenjohtajan vaalissa 176 ääntä Hiltusen jäädessä 66 ääneen.Puolueen Pirkanmaan piirijärjestö ehdotti toiseksi puheenjohtajaksi omaa kansanedustajaansa Leena Rauhalaa. Tämä kuitenkin kieltäytyi ehdokkuudesta kaksoissisarensa Leea Hiltusen hyväksi, mutta apu ei riittänyt.Puolueen kolmanneksi puheenjohtajaksi valittiin jatkokaudelle helsinkiläinen Ville Maijala, joka löi äänestyksessä vastaehdokkaansa, varkautelaiskansanedustaja Kari Kärkkäisen äänin 125-101.