Uutiset

Lentoliikenne palasi illalla normaaliksi

Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskuksessa ilmenneen tietokonevian vuoksi myöhästellyt lentoliikenne palasi normaaliksi perjantai-iltana kello kymmenen jälkeen. Lauantaina kaikki koneet kulkevat aikataulun mukaisesti.Lennonvarmistuskeskuksen tutkan toimintaa häirinneen tietokonevian takia suuri osa Suomen lennoista viivästyi perjantai-iltapäivällä puoli viidestä lähtien. Vaikka vika saatiin korjattua tunnissa, lentoliikenne laahasi aikataulustaan jäljessä vielä pitkään tämän jälkeen.- Pienetkin viiveet kumuloituvat nopeasti, koska lentoyhtiöillä on sama kalusto kaiken aikaa käytössä, vuoroesimies Hannu Koskinen Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskuksesta toteaa.Viivästykset koskivat noin 200:aa lentoa. Pahimmillaan koneet olivat pari tuntia aikataulustaan myöhässä. Varhain lauantaiaamuna tietokonevian aiheuttajasta ei ollut vielä tietoa.Tampereella sijaitseva Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskus valvoo koko Etelä-Suomen lentoliikennettä.