Lehti: Al-Qaidan johtajat kiistävät yhteydet Irakiin
Yhdysvaltain pidättämät kaksi korkea-arvoista al-Qaida-johtajaa ovat kertoneet, ettei terroristiverkostolla ja Irakin aiemmalla hallinnolla ollut keskinäisiä yhteyksiä. Asiasta kertoi The New York Times -sanomalehti tänään. Lehti oli saanut tietonsa useilta tiedusteluviranomaisilta.Pidätettyjä terroristijohtajia Abu Zubaydahia ja Khalid Sheikh Mohammedia on kuulusteltu erikseen, ja molemmat ovat kieltäneet al-Qaidan ja Irakin yhteydet. Zubaydahin mukaan yhteistyöstä Irakin kanssa oli keskusteltu al-Qaidan johtajan Osama bin Ladenin kanssa, mutta bin Laden oli suhtautunut ajatukseen torjuvasti.Bin Laden ei ollut halunnut jäädä kiitollisuudenvelkaan Irakin entiselle johtajalle Saddam Husseinille, Zubaydah kertoi kuulustelijoille.New York Timesin haastattelemat tiedusteluviranomaiset kuitenkin kehottivat suhtautumaan kriittisesti pidätettyjen terroristien lausuntoihin. Sotilasviranomaisten mukaan Irakista on löydetty todisteita al-Qaidan ja Irakin yhteyksistä. Sitovia todisteita ei kuitenkaan ole.