Uutiset

USA määräsi diplomaattejaan pois Liberiasta

Yhdysvallat on määrännyt vähemmän tärkeät diplomaattinsa poistumaan Liberiasta, jossa hallituksen joukot ja kapinalliset taistelevat pääkaupungin Monrovian liepeillä. Määräys koskee kaikkia niitä diplomaatteja, joiden maassaolo ei ole välttämätöntä. Yhdysvaltain ulkoministeriö varoitti myös kansalaisiaan, että he pysyisivät poissa Liberiasta. Maassa jo olevia amerikkalaisia kehotettiin lähtemään viipymättä niin kauan kuin kaupalliset lentoyhtiöt toimivat.Suurin kapinallisryhmä LURD tunkeutui perjantaina vain viiden kilometrin päähän Monrovian keskustasta. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat paenneet maasta taistelujen vuoksi. Rauhanneuvotteluja on käyty Ghanassa, mutta ne keskeytyivät jo alkumetreillä.