USA vetää sotilaskoneitaan Islannista
Yhdysvallat siirtää valtaosan sotilaskoneistaan pois Keflavikin lentotukikohdasta Islannissa. Amerikkalaisvirkailijat kertovat, että Yhdysvallat on kuitenkin sitoutunut keskinäiseen puolustukseen.Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on ilmoittanut päätöksestään Islannille kirjeitse.- Presidentti kirjoitti heille kirjeen, jossa sanotaan, että maailma muuttuu ja me tarvitsemme koneita muualle, eräs korkea-arvoinen virkailija kertoi. - Puolustusministeriö ei halua pitää niiden tukikohtaa pysyvästi siellä.Siirtopäätös vaikuttaa olevan ristiriidassa Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin aiemman vakuuttelun kanssa. Powell sanoi viime vuonna, että Yhdysvallat aikoo jatkaa pysyvästi sotilaallista läsnäoloaan Naton pienimmässä jäsenmaassa.Reykjavikin lähistöllä sijaitsevassa tukikohdassa on pieni määrä hävittäjiä ja helikoptereita. Virkailijoiden mukaan siirrot tehdään kesän loppuun mennessä. Vielä ei ole varmaa, vaikuttaako koneiden siirto Yhdysvaltain joukkoihin Keflavikissa.Yhdysvaltain puolustusministeriö ja ulkoministeriö kieltäytyivät kommentoimasta päätöstä ja pallottelivat tiedotusvastuuta toisilleen.