Uutiset

Joensuuhun kansainvälinen optinen tutkimuskeskus

Joensuun yliopistoon perustetaan kansainvälinen optinen tutkimuskeskus InFotonics Center. Keskus kehittää ratkaisuja ja valmistustekniikkaa esimerkiksi tulevaisuuden optisiin tietoliikenneverkkoihin. Keskus sijoittuu Joensuun Tiedepuistoon.Optisessa tutkimuskeskuksessa yhdistyvät Joensuun yliopiston fysiikan laitoksen ja tietojenkäsittelytieteen laitosten vahvat osaamisalat. Yksi niistä on spektrimittaukseen perustuva uusi väritutkimus, jolla on runsaasti sovellutusalueita esimerkiksi uuden teknologian näyttölaitteissa.InFotonics Center on Joensuun yliopiston rehtorin Perttu Vartiaisen mukaan toiminnallaan mahdollistamassa kansainvälisiä investointeja alan yrityksille Joensuun seudulle. Hän arvioi, että keskuksesta on syntymässä voimakas osaamiskeskittymä, jonka ympärille odotetaan syntyvän korkeaan osaamiseen tukeutuvaa alan yritystoimintaa.