Reima Suomi (TS 8.4.): Irakin sota on jatkunut tietoverkoissa jo kuukausia

Nykyaikainen sodankäynti on muutakin kuin täsmäpommituksia lentokoneilla. Nykyajan sotaa käydään myös tietoverkoissa. Internet on avannut kanavan, jonka kautta kotirintamakin voi osallistua maailmanlaajuiseen sodankäyntiin. Irakin sotaa on käyty informaatiosodankäyntinä jo kuukausia ellei vuosia.

Sodankäyntiin liittyy monia teknologian murroksia ja 1900-luvun jälkipuoliskolla katseet kääntyivät tietoon, tietoverkkoihin ja internettiin. Informaatiosodankäynti onkin tämän vuosituhannen toistaiseksi tärkein muutos sodankäynnin paradigmassa.

Psykologista
sodankäyntiä

Informaatiosodankäynnin keskeiset osat ovat johtamis-, tietojärjestelmä- ja psykologinen sodankäynti. Näistä psykologisella sodankäynnillä on kenties pisimmät perinteet. Kaikkinainen propaganda ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen, sekä kotona, vihollisen piirissä että muualla kuuluu tähän.

Psykologista sodankäyntiä vahvimmillaan on myös taloudellinen painostus, jota Irakia vastaan on käyty YK:n hyväksynnällä jo vuosikausia. Perinteisiin lentolehtisiin nähden satelliittikanavat ja internet ovat vahvoja välineitä yleiseen mielipiteeseen vaikuttamiseen. Jos Yhdysvallat on ylivoimainen perinteisessä aseistuksessa, lienee se vielä ylivoimaisempi suorittamaan psykologista sodankäyntiä.

Internet on avannut myös tietojärjestelmäsodankäynnin uusiin mittoihin. Periaatteessa jokainen internetiin kiinnitetty tietokone on potentiaalinen ase ja samalla hyökkäyksen kohde. Jokainen kotitietokone on siis tämän päivän rynnäkkökivääri, palvelin panssarivaunu.

Tietojärjestelmäsodankäynnille on ominaista sen halpuus ja helppo skaalautuvuus. Ero yhden ja tuhannen perinteisen ohjuksen välillä on rahassa mitaten tuhatkertainen, mutta tietoverkkoja pitkin tehtävässä hyökkäyksessä yhden ja tuhannen kohteen välillä eroa on kolme näppäimen painallusta.

Tietojärjestelmäsodankäyntiin voivat osallistua myös siviilit, eikä se aina välttämättä tunne etäisyyksiä. Hyvin koulutettu ja harjaantunut terroristiryhmä voi häiritä ja turmella maailman tietoverkkoja laajaltikin.

Johtamissodankäynti liittyy taisteluresurssien hallintaan. Sen perinteinen osa on tiedustelutoiminta. Napoleonin tappiot Waterloossa on historian kirjoituksessa pantu sen piikkiin, että vastapuoli osasi tuon ajan optisia lennättimiä taiten hyödyntäen keskittää voimansa oikein taistelukentällä.

Liian tehokas johtaminen ei välttämättä ole aina kuitenkaan hyväksi: Yhdysvaltain tappiot Vietnamin sodassa on monesti selitetty sillä, että maan johto liian tiukasti seurasi ja ohjasi tapahtumia taistelukentällä: sotiminen pitää jättää sotilaille.

Mobiiliviestintä on edellytys tehokkaalle sodankäynnille. Tässäkin asiassa Yhdysvallat ja Irak ovat kovin eri asemassa: Yhdysvalloilla on käytössään useita rinnakkaisia verkkoja aina satelliitteihin saakka, ja taloudellisia resursseja nopeasti pystyttää myös maanpäällisiä mobiiliverkkoja. Lisäksi he voivat tehokkailla täsmäaseilla tuhota vastapuolen vastaavat resurssit. Irakin kyky samanlaisiin suoritteisiin on alun alkaen ollut varsin rajattu.

Mobiilioperaattoreille kuten media-alalle yleensäkin sota on tietenkin suuri tuottojen tuoja. Miljoonia ja miljoonia tekstiviestejä rauhan puolesta sotaa vastaan kiertää maailmaa. Kaikki kynnelle kykenevät tahot pyrkivät ennen taistelujen alkamista mahdollisuuksiensa mukaan rakentamaan tietoliikenneyhteyksiä Irakiin ja ympärysmaihin, jotta sotatilasta voitaisiin raportoida maailmalle ja yhteydenoito myös tavallisten kansalaisten ja ulkomailla asuvien sukulaisten välillä olisi mahdollista.

Informaatisotaa
käydään taustalla

Informaatiosodankäynti eroaa perinteisestä sodankäynnistä monellakin tavalla. Sota ei ole totaalista, vaan sitä käydään ikään kuin taustalla tavallisen kansan asiasta välttämättä mitään tietämättä. Kaikkia yhteiskunnan voimavaroja ei sidota taisteluun. Ero siviilien ja sotilaiden välillä on usein merkityksetön. Myöskään ei ole löydettävissä selkeää rintamalinjaa, vaan sota saattaa ilmentyä mitä odottamattomammissa paikoissa.

Pitkälti informaatiosodankäynti on siistiä - ihmisuhreja ei tule. Hyökkäyksiä on myös helppo tehdä: kontakti viholliseen ja tämän mahdollisiin kärsimyksiin jää yleensä olemattomaksi. Ylivoimaisuus informaatiosodankäynnissä saattaa kuitenkin avata taistelijalle mahdollisuuden teurastaa vastapuolen joukot ja siviilit niin haluttaessa. Esimerkiksi ydinase on hyvä esimerkki informaatiosodankäynnin avulla hankitusta suvereenista ylivoimasta.

Monesti ihmisten henki on kuitenkin välillisesti kiinni tietojärjestelmien moitteettomasta toiminnasta, ja niiden häirintä saattaa nopeastikin tuottaa paljonkin uhreja: lennonjohdon järjestelmät, sähkönjakelu, ydinvoimalat, sairaaloiden tietojärjestelmät.

Kaikki ne ovat potentiaalisia tietojärjestelmäsodankäynnin kohteita, joiden saaminen häiriötoimintoihin saattaa vaarantaa tuhansiakin ihmishenkiä. Informaatiosodankäyntiä voivat siis käydä myös siviilit, ja aivan yhtä vaikeaa on rajata hyökkäyksiä vain sotilaskohteisiin: yleensä kärsijöinä ovat niin sotilaat kuin siviilitkin.

Vuosi 2003 on ollut ennätysmäisen vilkas tietokonevirusten ja muun tietokoneisiin liittyvän häirinnän suhteen. Monet ovat taipuvaisia näkemään tässä yhden Irakin sodan rintamalinjan: koko muslimimaailma on jo käynyt maailmanlaajuiseen taisteluun länsimaita vastaan internetin kautta.

Selvää on, että tämän rintaman menetyksistä ja voitoista ei kenelläkään voi olla selvää käsitystä ja kokonaiskuvaa. Taistelevien joukkojen määrää ja aseistusta ei kukaan voi selvittää. Verissä päin taistelevan terroristin ja pilailevan koulupojan toimet ja aikaansaannokset voivat olla hyvin samanoloisia.

Tätä vaikutelmaa vahvistaa se, että sodan alkamisen jälkeen hyökkäykset yhdysvaltalaisille sivustoille ovat moninkertaistuneet, puhutaan jo tuhansista hyökkäyksistä päivässä. Protestoijat ovat mm. onnistuneet sotkemaan Valkoisen Talon kotisivut.

Länsimaat
riippuvaisia

Internettiin taistelukenttänä liittyy monta mielenkiintoista aspektia. Tätäkin areena hallitsee vielä toistaiseksi suvereenisti länsimaiden joukko, mutta toisaalta heillä on myös eniten menetettävää. Länsimainen yhteiskunta on riippuvainen internetin ja muiden tietoverkkojen moitteettomasta toiminnasta. Erot taidoissa ja kyvyissä eri maiden välillä tasoittuvat nopeasti, eikä niiden tasaamiseen tarvita suurta teollista voimaa ja organisointia. Parhaan koulutuksen saa hyökkäyksen kohteen omissa yliopistoissa ja yrityksissä.

Yksi aspekti on kieli: psykologisessa sodankäynnissä ja tiedustelutoiminnassa kielen hallinta on äärimmäisen tärkeää. Kaikki hallitsevat englannin kielen ainakin jollain tasolla, mutta kun toiminta tapahtuu jollain marginaalisella kielellä, asioita on vaikeampi seurata ja niihin on vaikeampi vaikuttaa.

Informaatioaseet eivät tunne valtioiden rajoja. Tässä uudessa sodankäynnissä ei pysytä puolueettomana sivustakatsojana. Hyperavaruutta ei ole helppo sulkea niin kuin satamia tai ilmatilaa. Sen koskemattomuudesta ei mikään rajavartiosto vastaa. Periaatteessa mikä tahansa valtio voinee katkaista kaikki fyysiset yhteytensä maailmanlaajuisiin tietoverkkoihin - olihan tämä yksi internetin suunnittelun lähtökohdista: maan sisäinen verkko toimisi silti yhä - mutta käytännössä tämä lienee mahdotonta. Lisäksi uhka ei tosiaan tunne rintamalinjaa: vihollinen saattaa yhtä hyvin toimia kotimaasta käsin.

Informaatiosodankäyntiä ei siis avata virallisella sodanjulistuksella, eikä sitä valitettavasti myöskään lopeteta rauhansopimuksilla. Informaatiosodankäynnistä on tullut osa arkipäiväistä elämäämme. Siinä ei ole absoluuttisia voittajia eikä häviäjiä. Me kaikki maksamme sen kustannuksia päivittäin mm. kohonneina tietoliikenne- ja tietojärjestelmäkustannuksina, joko suoraan itse, veroissa tai palveluiden ja tuotteiden hinnoissa.